Lieksa opas

Miksi vierailla Lieksassa

Lieksanjoen rannalla sijaitseva Lieksa on viehättävä lomakohde. Kaupungin nimellä on saamelainen alkuperä, sillä saamenkielinen sana leakša tarkoittaa soista laaksoa.

Suomaisemaa löytyykin järvien ja vaarojen lisäksi Lieksan kaupungista. Kauniin pohjoiskarjalaisen kaupungin tulisi ehdottomasti olla suomalaisten matkailijoiden kiikarissa, sillä Lieksan matkailu tarjoaa mahdollisuuksia läpivuotiseen lomailuun komeissa puitteissa.

Kaupungissa ja sen lähiympäristössä onnistuu loistavasti esimerkiksi aktiivinen luontolomailu.

Lähistöltä löytyy ohjattuja retkiä niin Kolin jylhissä maisemissa, että Ruunan kuohuvien koskien luota. Lisäksi Lieksaan kulkee Suomen pisin yleinen jäätie, eli Kolin jäätie, tarjoten talvilomaan mielenkiintoisia maisemia.

Vireän keskustan lisäksi Lieksan taajamat tarjoavat runsaasti kulttuurinähtävyyksiä. Vuonislahti ja Paateri ovat Lieksan tunnetuimpia taajamia ja niissä pääsee ihastelemaan muun muassa kuvataiteilija Eva Ryynäsen töitä.

Lieksaan voi tulla lomailemaan läpi vuoden, sillä nähtävää ja tekemistä riittää koko perheelle.

Majoittuminen Lieksassa

Majoitusmahdollisuuksia löytyy Lieksasta varsin kattavasti monenlaisiin tarpeisiin. Keskustasta löytyy hotellimajoitusta monipuolisesti niin hieman hienoimmista vaihtoehdoista edullisempiin huoneisiin.

Koska kaupungin valttikorttina on kaunis luonto, löytyy lähiympäristöstä runsaasti myös mökkimajoitusta. Mökit vievät keskelle kauneinta Lieksaa ja erilaisia vaihtoehtoja on saatavilla, olitpa liikkeellä puolison kanssa tai kaveriporukalla. Lieksan majoitus järjestyy vaivattomasti kaikenlaisiin tarpeisiin ja eri matkaporukoille.

Lieksan alueelle sijoittuva Kolin kansallispuisto tarjoaa laajan kirjon eri majoitusvaihtoehtoja ja näihin voit tutustua Koli majoitus -sivultamme. Kaupungissa ja sen lähialueella on lisäksi alueita niin karavaanareille, että telttamajoitusta kaipaaville.

Lieksa tapahtumat

Lieksassa riittää mielenkiintoista tekemistä koko perheelle läpi vuoden. Tapahtumien joukosta löytyy mielekästä puuhaa varmasti kaikille, olitpa sitten kiinnostunut hevosurheilusta tai hyvästä musiikista. Alla esittelyssä tunnetuimmat Lieksa-tapahtumat, jotka kannattaa pitää mielessä loma-ajankohtaa mietittäessä.

Lieksan vaskiviikot

Kaupungin tärkeimpiä ja tunnetuimpia tapahtumia ovat Lieksan vaskiviikot. Pohjoismaiden suurinta vaskimusiikkifestivaalia on vietetty vuosittain aina vuodesta 1980 saakka. Tapahtuma on viikon mittainen ja kerää Lieksaan niin tunnetuimpia kotimaisia, että ulkomaisia esiintyjiä.

Seuraava Lieksan vaskiviikko järjestetään 21.-28.7.2023.

Lieksa Areena

Monet Lieksan tapahtumat kulttuurin ja liikunnan osalta tapahtuvat Lieksa Areenalla. Areenalla pääsee seuraamaan niin jääurheilua, että konsertteja. 

Pielinen Soi

Pielinen Soi musiikkitapahtuma on laajentunut vuosien saatossa ja nykyään festivaalin tapahtumia järjestetään eri puolilla Pielistä, myös Lieksassa. Vuonna 2022 Lieksassa juhlittiin Brahe-salissa lieksalaisen Timo Turunnon (ent. Turunen) 40 v. ja Pielinen Soi -tapahtuman 15 v. merkkipäiviä. 

Lieksan ravit

Hevosystävät viihtyvät varmasti Lieksan raveissa. Raveja järjestetään pääsääntöisesti joka vuosi, pienempiä tapahtumia voi olla muutamia kertoja vuoden aikana.

Lieksan nähtävyydet

Lieksasta ja kaupungin lähistöltä löytyy myös mielenkiintoista nähtävää. Moniin nähtävyyksiin voi tutustua läpi vuoden. Tässä esittelyssä parhaat Lieksan nähtävyydet:

Ruunaa

Ruunaan komeat ja kuohuvat kosket sijaitsevat noin 30 kilometrin päässä Lieksan keskustasta. Ruunaan retkeily- ja luonnonsuojelualueella voi patikoida tai laskea tunnetut kosket ohjatulla retkellä. Omatoiminen melonta onnistuu myös, mikäli olet kokenut meloja - kuohut eivät ole aloittelijoita varten! Retkeilyalueelta löytyy lisäksi mahdollisuuksia retkieväiden nauttimiseen ja valmistamiseen kauniissa maisemissa.

Koli

Kolin kansallismaisemia kannattaa ehdottomasti mennä ihastelemaan Lieksasta käsin. Kolilta löytyy runsaasti reittejä retkeilyyn ja liikkumiseen.

Lisäksi alueelta löytyy mielenkiintoinen Kolin luontokeskus ja voit halutessasi yöpyä Kolin kansallispuiston alueella. Kolin maisemiin pääsee tutustumaan läpi vuoden ja voit lukea lisää Kolin tarjoamista palveluista sivuiltamme:

Pielisen museo

Lieksasta löytyy suuri Pielisen ulkomuseo. Museo on avoinna kesäkuukausina, sen auetessa yleensä toukokuun puolessa välissä ja sulkiessa ovat syyskuun puolivälissä.

Museoon lukeutuu noin 70 erilaista rakennusta, niiden esitellessä alueen historiaa ja elämänmenoa. Päärakennuksessa on lisäksi isommat näyttelytilat. Huomioi, että osa rakennuksista on esteettömiä, mutta ihan kaikkialla ei pääse esteettömästi.

Museon palveluihin kuuluu lisäksi kahvila sekä pieni museokauppa. 

Patvinsuon kansallispuisto

Lieksasta on noin 50 kilometrin matka Patvinsuon kansallispuistoon. Alueelta löytyy lähes 80 kilometrin edestä merkittyjä reittejä, niin lyhyisiin että pidempiin patikkaretkiin.

Lisäksi kansallispuistossa on mahdollista tarkkailla alueen vesilintuja sekä harrastaa melontaa kauniissa maisemissa. Voit lukea lisää Patvinsuon kansallispuiston palveluista sivuiltamme.

Vuonislahti

Vuonislahden kylä kuuluu Lieksan kuntaan ja tarjoaa mielenkiintoista nähtävää matkalaisille. Kulttuurikylässä järjestetään usein erilaisia kylätapahtumia.

Kirjailija Heikki Turusen kotikylässä esitetään usein muun muassa hänen teksteihin pohjautuvia esityksiä. Kylään voi tutustua läpi vuoden ja varsinkin talvisin sinne kannattaa ehdottomasti saapua upeaa jäätietä pitkin.

Paateri

Aivan Vuonislahden kylän läheisyydestä löytyy Paateri. Paikasta löytyy kuvanveistäjä Eva Ryynäsen koti sekä Paaterin kirkko. Ateljee ja kirkko ovat vaikuttava nähtävyys, jota kannattaa käydä ihastelemassa.

Paateriin on noin 27 kilometrin matka Lieksan keskustasta. 

Lieksan tori

Lieksan tori on kaupungin keskeisimpiä nähtävyyksiä ja torilla tapahtuu varsinkin kesäisin. Torilla järjestetään suuret kevät- ja syksymarkkinat joka vuosi. Kesäisin torilla palvelee lisäksi kesätori erilaisine tapahtumineen.

Lieksan kaupat

Lieksasta löytyy liikkeitä varmistamaan etteivät matkaeväät lopu kesken, eikä liikuntavälineiden puute estä onnistunutta lomaa. Tässä katsaus kaupungin ja lähialueen parhaisiin kauppoihin palveluineen.

ABC Lieksa

ABC-ketjulta löytyy Lieksasta toimipiste Kalliokadulta, aivan Lieksan keskustan tuntumasta. Huolto-aseman palveluihin kuuluvat muun muassa:

  •       ABC-ravintola lounaspalveluineen
  •       ABC Burger –ravintola
  •       Kahvilapalvelut
  •       Paikkakuntainfo
  •       Lasten leikkipaikka sisätiloissa
  •       Ilmainen WLAN-yhteys
  •       Koiraparkki ulkona
  •       Inva-WC ja lastenhoitohuone
  •       Veikkaus peliautomaatit

Perinteisten tankkauspalveluiden lisäksi huoltoaseman yhteydessä on sähköpistoke karavaanareille, pysäköintipaikat busseille sekä mahdollisuus yöpyä parkkipaikalla matkailuautossa. ABC Lieksan yhteydessä toimii myös Matkahuollon postitoimipaikka sekä ABC-elintarvikekauppa. 

K-Citymarket Lieksa

Pielisentieltä löytyvä K-Citymarket Lieksa on isompi ostospaikka. Kaupasta löytyy monipuolisesti ruokatarvikkeita sekä lisäksi muun muassa vaatteita, kosmetiikkaa ja elektroniikkaa.

Kauppakeskuksen yhteydessä on runsaasti parkkipaikkoja sekä sisätiloissa hyvät wc-tilat. 

K-Market Muskotti

K-ryhmään kuuluvia kauppoja löytyy Lieksasta muitakin K-Citymarketin lisäksi. Pienempi elintarvikekauppa löytyy Rantalantieltä.

Kaupasta löytyy runsaasti tyypillisiä K-ryhmän ruokatarvikkeita sekä jonkin verran erilaisia kodinhoitotuotteita sekä muun muassa sanoma- ja aikakauslehtiä.

Kaupasta löytyy lisäksi Veikkauksen peliautomaattipisteet sekä kampaamo. Lisäksi tiloissa palvelee pieni kahvila. 

Lieksan Alko

Alko Lieksassa löytyy aivan K-Citymarketin yhteydestä Pielisentieltä. Alkosta löytyy hyvin kattavasti Alkon yleistä valikoimaa viineineen ja oluineen. 

Lidl Lieksa

Mönninkadulta löytyvä Lidl myy kattavasti elintarvikkeita edullisin hinnoin. Liikkeestä voi ostaa niin pakastetuotteita, että tuoreita elintarvikkeita.

Lisäksi liikkeessä on paistopiste, josta voit ostaa mukaan vaikkapa leivoksia tai tuoretta leipää. Lieksan Lidlistä voi lisäksi löytää erilaisia käyttötarvikkeita. 

Tokmanni Lieksa

Pielisentieltä löytyvästä Tokmannista löytyy edullista tavaraa moniin tarpeisiin. Kaupasta on mahdollista ostaa niin elektroniikkaa, kodinhoitotuotteita sekä vaatteita.

Liikkeessä on lisäksi jonkin verran elintarvikkeita. Lieksan Tokmannilla palvelee lisäksi puutarhamyymälä sekä nestekaasumyynti. 

Apteekit Lieksassa

Apteekki Lieksasta löytyy seuraavista osoitteista:

  •       Lieksan Uusi Apteekki – Pielisentie 23-25
  •       Lieksan Pietari-Apteekki – Pielisentie 30 (K-Citymarketin yhteydessä)
  •       Lieksan Pielis-Apteekki – Pielisentie 29

Huomioi, että Lieksan Uusi Apteekki päivystää parillisina viikkoina ja Lieksan Pietari-Apteekki on päivystävä apteekki aina parittomilla viikoilla.

Porokylän leipäpuoti

Lieksan keskustassa voit nauttia loistavista Porokylän leipomon herkuista. Leipomon toimipisteen yhteydessä on puoti, josta voit käydä ostamassa mukaasi muun muassa piirakoita, kukkosia ja ruisleipää. Puoti tarjoaa myös gluteenittomia tuotteita. 

Retkiaitta

Jos kaipaat liikuntavälineitä ja varusteita, voit suunnata Lieksan Pielisentiellä sijaitsevaan Retkiaittaan. Liikkeestä saa kattavasti välineitä niin talvi- että kesäurheiluun. 

Lieksan parhaat ravintolat

Tyhjin suin ei Lieksassa tarvitse olla, sillä kaupungista ja sen lähialueelta löytyy mukavasti ravintoloita maittaviin ruokailuhetkiin. Lieksan ravintolat tarjoavat hyvin niin lounaspalveluita, että illallisvaihtoehtoja. Tässä esittely muutama Lieksan paras ravintola.

Hotelli Puustelli

Lieksan keskustassa sijaitsevan Hotelli Puustellin yhteydessä toimiva ravintola on avoinna kaikille. Hotellin ravintolassa voi nauttia lounasta noutopöydästä päivittäin. Lounasmenu vaihtelee päivittäin ja se sisältää aina keitto- ja kasvisvaihtoehdon. Hotellista on mahdollista ostaa myös aamiainen, vaikket yöpyisikään hotellissa. Osoite: Hovileirinkatu 3

Ravintola Timitran Linna

Hieman Lieksan keskustan ulkopuolelta löytyvä Timitran Linna tarjoaa niin maukkaita ruokia, että kauniit maisemat. Entisessä rajavartioston komentopaikassa toimivassa ravintolassa tarjoillaan sesonkiin sopivia ruokia – esimerkiksi ravintolan kala-annokset ovat todella maittavia.

Ravintola toimii tilausruokaravintolana, joten varaukset on tehtävä etukäteen. Osoite: Timitrantie 3

Lieksan leipomo

Kun kaipaat pieniä herkkuja tai kevyempää lounasta, on Lieksan leipomo suosittu kahvila. Lounasta on tarjolla arkisin ja noutopöydästä löytyy aina keitto, runsas salaattipöytä ja tuoreita leipää ja karjalanpiirakoita.

Voit lisäksi nauttia leipomon aukiollessa sen muita leipomotuotteita kuten pannineita, kakkuja ja voileipäkakkuja. Lieksan leipomo järjestää lisäksi suosittuja brunssi-tilaisuuksia usein lauantaisin. Osoite: Pielisentie 31

Pizza Master

Pizza Master tarjoaa perinteisiä grilliherkkuja Lieksan keskustassa. Pitsat ja kebab-annokset ovat varsin suuria ja maukkaita.

Ruuan voi nauttia pitserian tiloissa tai voit ottaa annokset mukaasi. Ravintola tarjoaa nykyään myös itämaista lounasta. Osoite: Pielisentie 10-12

Aktiviteetit Lieksassa

Monipuolinen harrastaminen onnistuu helposti Lieksassa. Kaupungin liikuntapalvelut ovat erinomaiset ja vaihtoehtoja löytyy jokaiseen vuodenaikaan. Harrastamaan pääsee lisäksi varsin edullisesti, sillä ilmaista tekemistä löytyy Lieksasta ja lähialueelta.

Lieksan latuinfo

Lieksan kaupunki ylläpitää monia latureittejä lähistössä. Hiihtämään pääsee kauniissa olosuhteissa muun muassa näissä paikoissa:

  •       Timitran hiihtokeskus
  •       Urheilupuisto
  •       Saava, Pankakoski sekä Saava-Pankakoski yhdyslatu
  •       Jamalinlahden jäälatu
  •       Sittalampi

Valaistuna laduista ovat Pankakoski sekä Timitran hiihtokeskuksen reitti. Myös osa Saavan ladusta on valaistu.

Uimahalli

Lieksasta löytyy myös yleisölle avoin uimahalli. Kyseessä on 25 metrin kuntouintiallas, jossa on viisi rataa ja noin 26,5 asteinen vesi. Lisäksi uimahallissa on noin 0,40-0,80 metrin syvyinen lastenallas, jossa lämpötila on 30 astetta. Lisäksi käytössä on lämmitetty terapia-allas, jossa on muun muassa vesihierontapisteitä sekä poreallas-osio.

Erilaisia alennettuja hintoja on eläkeläisille, opiskelijoille sekä työttömille. Perhelippuja on saatavilla.

Luonnossa harrastaminen

Voit lähteä luontoon liikkumaan monipuolisesti Lieksan alueella. Kaupungista löytyy talvisin hiihtolatuja ja kesäisin sinun on mahdollista käydä uimassa lukuisilla uimarannoilla, joita löytyy kaupunginniemestä ja Timitranniemestä.

Lisäksi lähialueen retkeilykeskukset kuten Kolin ja Patvinsuon kansallispuisto kutsuvat harrastamaan monipuolisesti. Voit tehdä lyhyitä päiväretkiä tai pidempiä patikointeja. Lisäksi Lieksasta löytyy hevostalleja sekä ulkopalloiluun soveltuvia kenttiä.

Kolin kansallispuisto

Matka Lieksasta Kolin kansallispuistoon kestää autolla noin reilun tunnin. Kolin alueella riittää tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia niin merkityistä reiteistä kesävaelluksiin, että lasketteluun talvisin. Lue lisää Kolin aktiviteeteista.

Lieksan kartta

Lieksa elokuvissa ja kirjoissa

Lieksan maisemia pääsee fiilistelemään vaikka ennen lomamatkaa Lieksa elokuvan merkeissä.

Elokuvaohjaaja Markku Pölösen elokuva on nimetty kaupungin mukaan ja elokuvan maisemissa seikkaillaan muun muassa Kolilla sekä muualla Pielisen alueella. Fiktiivinen tarina kertoo venäläisestä emigranttisuvusta, joka päätyy erinäisten vaiheiden takia 1970-luvun Suomeen.

Elokuvien ja kirjojen ystävien kannattaa lisäksi katsoa ja lukea Heikki Turusen Simpauttaja. Nykyisin Juuassa asuva kirjailija on kotoisin Vuonislahdesta ja Turunen sai idean Simpauttajaan ollessaan Lieksan sanomalehden toimittajana. Kirjan tapahtumapaikkoihin voi muuten tutustua Vuonislahdessa Simpauttaja-polulla.