Nurmes opas

Nurmes matkailu - Tapahtumat, nähtävyydet & ravintolat

Nurmes kutsuu lomailijaa upeisiin pohjoiskarjalaisiin maisemiin. Pielisen pohjoispäässä sijaitseva kaupunki on oiva lomakohde. Nurmeksen keskusta sijaitsee kauniilla harjulla Nurmesjärven ja Pielisen välissä – tarjolla onkin upeaa harju- ja järvimaisemaa viihdyttävillä kulttuuritapahtumilla höystettynä!

Nurmes on erityisen tunnettuja juuri musiikkitapahtumista ja hieno Nurmes-talo isännöi useita konserttitapahtumia vuosittain. Ompa kaupunki julistettu Euroopan joululaulukaupungiksi vuonna 2009!

Lisäksi paikallinen Bomba on tunnettu kulttuuritapahtumistaan ja karjalaisten perinteiden vaalimisesta. Musiikin ja kulttuurin lisäksi Nurmes kutsuu harrastamaan upeisiin luontomaisemiin. Lähistöltä löytyy nimittäin Suomen kauneimpiin kansallispuistoihin lukeutuva Koli. Kolilla pääsee tutustumaan pohjoiskarjalaiseen sielunmaisemaan kesät-talvet. Ja jos käyt Kolilla Nurmeksesta käsin, niin kannattaa vierailla myös Juuassa joka löytyy tämän matkan varrelta. 

Nähtävää ja koettavaa löytyy siis Nurmeksesta ja lähistöltä läpi vuoden! Maistiaisia Nurmeksen nähtävyyksistä näkyy alta olevalta hienolta videolta. 

Nurmeksen kartta

Majoittuminen Nurmeksessa

Nurmeksesta löytyy kattavasti majoitusvaihtoehtoja.

Voit yöpyä edullisesti kaupungin retkeilyalueilla. Muun muassa ABC Nurmeksen parkkialueella on mahdollista yöpyä asuntovaunussa. Telttailu onnistuu puolestaan Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskuksessa.

Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskus tarjoaa retkeilyalueen lisäksi myös muita majoituspalveluita. Hyvärilästä löytyy mökkejä ja huoneistoja edulliseen lomaan. Kun kaipaat hieman laadukkaampaa yömajaa, voit yöpyä Hyvärilän hotellihuoneissa.

Hotellimajoitusta löytyy tietenkin myös Break Sokos Hotel Bombasta. Noin 3 kilometrin päässä Nurmeksen keskustasta sijaitseva matkailukeskus tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja esimerkiksi perheille.

Edullista Nurmeksen majoitusta etsittäessä ei kannata unohtaa myöskään lähialueen mökkejä. Mökki tarjoaa usein loistavan vaihtoehdon lomanviettoon ja kauniin karjalaiset maisemat takaavat rentouttavan loman.

Nurmeksen läheltä, Kolilta, löytyy muun muassa seuraavat Koli24:n mökkipalvelut:

Tunnelmatupa – alkaen 110 euroa yöltä.
Pielusrinne – alkaen 180 euroa yöltä.
Villa Porkka – alkaen 250 euroa yöltä.

Kaskilinna – alkaen 890 euroa 3 vuorokautta.

 

Sekä Juuasta:

Villa Kannas 1 ja Villa Kannas 2, joissa molemmissa ulkoporeamme, alk. 250€/yö.

Lue lisää Nurmes majoitus -sivultamme. 

Nurmes tapahtumat

Nurmeksen tapahtumat viihdyttävät monipuolisella tarjonnallaan. Vireällä kirkonkylällä sekä lähiympäristössä on runsaasti mahdollisuuksia nähdä ja kokea läpi vuoden.

Katso alta Nurmes tapahtumat.

Nurmeksen Joulumusiikki

Nurmes virittäytyy joulutunnelmaan joka vuosi perinteisen Joulumusiikki tapahtuman avulla. Vuodesta 1993 asti järjestetty tapahtuma pyrkii vaalimaan joulumusiikin perinteitä niin uusien, että vanhojen joululaulujen muodossa.

Nurmeksen Joulumusiikki tapahtuma alkaa yleensä marraskuussa erilaisten konserttien muodossa. Tapahtumasta löytyy runsaasti tietoa sen Facebook-sivuilla.

Bomban tapahtumat

Bomba on Nurmeksen tapahtumien keskiössä. Bomballa järjestetään erilaisia esityksiä, näyttelyitä ja muita tapahtumia lähes viikoittain, joten kannattaa ehdottomasti piipahtaa vierailulle kun liikut Nurmeksessa.

Tapahtumien joukossa on muun muassa:

  • Iloinen kesätori tapahtuma, joka toimii yleensä kesäkuusta elokuun loppuun
  • Joulunäytelmät
  • Konsertteja ja näytelmiä läpi vuoden ja erityisesti sesonkiaikoina

Nurmes-talo

Nurmeksen kulttuuritapahtumat järjestetään yleensä Nurmes-talolla. Rakennuksen tiloissa toimii tietenkin Galleria Tyko, joka on avoinna vuosittain. Mutta muitakin esityksiä ja tapahtumia järjestetään rakennuksen eri tiloissa.

Esimerkiksi konsertteja järjestetään Nurmes-talolla lähes joka kuukausia.

Nurmeksen tapahtumien lisäksi kannattaa katsoa myös Kolin tapahtumat.

Nurmes nähtävyydet

Nurmeksen kirkonkylältä sekä aivan lähiympäristöstä löytyy mielenkiintoista nähtävää. Nurmeksen nähtävyydet viihdyttävät kesäisin ja talvisin. Nähtävyyksien joukossa on lisäksi taatusti mielekästä koettavaa niin lapsille että aikuisille.

Tässä esittelyssä parhaat Nurmes nähtävyydet:

Bomba

Bomban talo ja karjalaiskylä ovat Nurmeksen vetonauloja.

Laajalta alueelta löytyvät niin hotelli- ja ravintolapalvelut, että kylpylätoimintaa. Lisäksi Bombassa tapahtuu varsinkin kesäisin, sillä alueella on kesätori sekä kesäteatteri.

Bomban talossa on ympäri vuoden yleensä erilaisia näyttelyitä sekä teemapäiviä. Alueella viihtyy taatusti koko päivän – jos ei useampaa!

Puu-Nurmes

Yksi suomen parhaiten säilyneistä puutaloalueista löytyy juuri Nurmeksesta. Puu-Nurmes löytyy Vanhan Kauppalan harjulta, puutalojen ollessa peräisin aina 1880-luvulta saakka. Harjun päälle sijaitsevasta alueesta on lisäksi upeat maisemat Nurmesjärvelle ja Pieliselle.

Nurmeksen kirkot

Nurmeksen kirkonkylältä löytyy todella kauniita kirkkorakennuksia, joita on mahdollista päästä ihastelemaan sisältä käsin etukäteen sovittaessa.

Nurmeksen ev.lut. kirkko on Suomen viidenneksi suurin ja edustaa myöhäisgoottilaista rakennustyyliä. Nurmeksen ortodoksinen kirkon on puolestaan suunnitellut arkkitehti Ilmari Ahonen.

Kannattaa käydä myös Nurmeksen ja porokylän yhdistävällä kirkkoharjulla. Alueella sijaitsevat sankarihaudat sekä vanha kellotapuli.

Kopin museo

Museoiden ystävät ilahtuvat taatusti kauniista Kopin museosta. Nurmeksen keskustassa sijaitseva museo kertoo paikallisesta kaupunkikulttuurista ja –elämästä erilaisten valokuvien ja elokuvien avulla.

Museon tärkeimmät tiedot ovat:

  • Avoinna tiistaista perjantaihin klo 10-17.00
  • Vapaa pääsy
  • Osoite on Kirkkokatu 20, Nurmes

Hyvärilä

Suuntaa myös Nurmeksen Hyvärilään. Täältä kauniilta alueelta löytyvät muun muassa:

  • Kartanonhotelli
  • Pehtoorin talo
  • Freestyle -hyppytorni

Nurmes-talo

Keskustan Nurmes-talo on merkittävä kulttuurikeskus kirkonkylän alueella. Arkkitehtitoimisto Helasvuo & Co:n suunnittelmasta rakennuksesta avautuvat upeat järvi- ja harjumaisemat. Talon yhteydestä löytyy lisäksi:

Nurmeksen kirjasto

  • Hannikaisen sali
  • Nurmeksen museo eli Kötsin museo
  • Galleria Tyko
  • Nurmes-talo löytyy osoitteesta Kötsintie 2.

Porokylä

Nurmeksen toinen keskustaajama on nimeltään Porokylä ja paikka on todella viihtyisä nähtävyys. Porokylän nimi juontaa 1890-luvun alkuun, jolloin vanha Nurmeksen kirkonkylä paloi maan tasalla, eli toisin sanoen ”poroksi”!

Nykyään viihtyisältä alueelta löytyy runsaasti kivoja ruokapaikkoja. Lisäksi voit löytää paikallisia pienliikkeitä, joten alue on hyvä vaikkapa tuliaisten ostoon!

Ikolan ulkomuseo

Mikäli olet liikkeellä kesällä Nurmeksessa, suuntaa Ikolan ulkomuseoon. Museo esittelee paikkakunnan maataloushistoriaa sekä nykyistä meijeritoimintaa. Alueella laiduntaa kesäisin lisäksi ihastuttava lammaslauma, joka on taatusti perheen pienimpien mieleen.

Museon tärkeimmät tiedot:

  • Avoinna kesäkuukausina
  • Vapaa pääsy
  • Alueella myös kesäkahvila
  • Osoite: Kotiniementie 2, Nurmes

Nurmes kaupat

Nurmeksen kaupat varmistavat ettei lomalla tule puutetta elintarvikkeista ja muista hyvän loman takeista. Kauppoja löytyy moneen makuun ja alla lyhyt esittely siihen, missä kaikkialla voit Nurmeksessa shoppailla.

ABC Nurmes

Nurmeksesta löytyy ABC-ketjun huoltoasema ja liikennekompleksi. ABC Nurmeksen palvelut ovat hyvin perinteiset tälle tunnetulle ketjulle ja liike tarjoaa muun muassa nämä palvelut:

  • ABC-ravintola lounaspalveluineen
  • ABC Burger –ravintola
  • Arnolds -kahvilapalvelut
  • Paikkakuntainfo
  • Lasten leikkipaikka sisätiloissa
  • Ilmainen WLAN-yhteys
  • Autopesu
  • Inva-WC ja lastenhoitohuone
  • Veikkaus peliautomaatit

Perinteisten tankkauspalveluiden lisäksi huoltoaseman yhteydessä on sähköpistoke karavaanareille, pysäköintipaikat busseille sekä mahdollisuus yöpyä parkkipaikalla matkailuautossa.

ABC Nurmeksen yhteydessä toimii lisäksi ABC-elintarvikekauppa.

K-Market Eväskori

Porokyläntieltä löytyy K-ketjun K-Market Evästori, joka palvelee asiakkaita kattavasti. Elintarvikkeiden lisäksi kaupasta löytyy muun muassa salaatti- ja sushibaari.

Evästorin yhteydessä toimii Matkahuollon toimipiste, joten pakettien postittaminen on mahdollista.

K-Market Koivukuja

K-ryhmään kuuluviin kauppoihin lukeutuu myös Nurmeksen toinen K-Market. K-Market Koivukuja löytyy ydinkeskustan alueelta Kirkkokadulta.

K-ryhmän perinteisten elintarvikkeiden lisäksi Koivukujalla voi nauttia Deliporon tuotteista sekä kahvilapalveluista.

Kaupan yhteydessä toimii kukkakauppa sekä Postin Nouto-automaatti. 

S-Market Nurmes

Myös S-ryhmälle on liikkeitä Nurmeksessa ABC-ketjun lisäksi. Porokylänkadulla toimii S-Market Nurmes, josta löytyy runsaasti erilaisia elintarvikkeita sekä esimerkiksi kosmetiikkaa.

S-Market Nurmeksen yhteydessä on lisäksi S-Pankki, Veikkauksen palvelut, Ekopiste-kierrätyspisteet sekä Nurmeksen Alko.

S-Market Kauppatori Nurmes

Perinteinen S-Market palvelee Poronkylän keskustan alueen lisäksi Kauppatorilla, Nurmeksen kirkonkylän keskustassa.

S-Market Kauppatori Nurmeksesta löytyy perinteiset S-ryhmän palvelut elintarvikkeineen. Kaupan tiloissa palvelee lisäksi Ekopisteen pullonpalautus.

Nurmeksen Alko

Alko Nurmeksella sijaitsee S-Market Nurmeksen yhteydessä Porokylänkadulla. Alko palvelee perinteisen Alkon tavoin, eli löydät liikkeestä parhaat alkoholi- ja alkoholittomat juomat erilaisiin tarpeisiin.

Tokmanni Nurmes

Teollisuustieltä löytyvästä Tokmannista löytyy runsaasti tavaraa erilaisiin tarpeisiin. Nurmeksen Tokmanni myy niin vaatteita että pienkodinkoneita. Lisäksi voit ostaa lapsille leluja lomaan tai esimerkiksi löytyy urheiluvälineet harrastamiseen.

Tokmannin yhteydessä on lisäksi kesäisin palveleva puutarhamyymälä.

Nurmeksen apteekit

Nurmeksesta löytyy kaksi apteekkia, jotka palvelevat asiakkaita reseptilääkkeiden ja muiden lääketarpeiden osalta. Apteekit löytyvät niin Nurmeksen kirkonkylältä, että Porokylän keskustasta.

Tässä vielä apteekkien yhteystiedot:

Nurmeksen Apteekki – Kauppatori 1 / Liikekulma

Porokylän Apteekki – Porokylänkatu 13

Pielispakarin Leipomomyymälä

Pielispakari on paikallinen leipomoyritys, joka ihastuttaa paikallisilla mauilla. Voit nauttia niin karjalanpiirakoista, että kukkosista. Leipomomyymälän yhteydessä on lisäksi viihtyisä Kahvila Supikas, jossa on mahdollisuus nauttia laadukas ja täyttävä lounas.

Leipomomyymälästä tarttuu mukaan puolestaan uunituoreet leivät ja karjalaiset erikoisherkut. Lisäksi makuelämyksiä tarjoavat maistuvat konditoriatuotteet.

Nurmes ravintolat

Nurmeksen ravintolat tarjoavat mukavasti valinnanvaraa herkkusuille. Mukavat ruokapaikat ja kahvilat kutsuvat nauttimaan paikallisista makuelämyksistä. Valinnanvaraa riittää myös lapsiperheille, joten voit olla varma, että Nurmeksessa syö hyvin koko perhe!

Katso alta parhaat Nurmes ravintolat.

Ravintola Kaneli

Ravintola Kaneli toimii vanhan rautatieaseman paikalla ja aivan Puu-Nurmeksen lähellä, joten ravintolan miljöö on erityisen kaunista aluetta. Ravintolassa voi nauttia maukkaasta lounasruuasta sekä listalta löytyvistä herkuista. Kanelin maut ovat paikallisia makuja ja laadukkaat raaka-aineet ovat taanneet ravintolan suosion niin paikallisten, että muualta saapuvien matkalaisten keskuudessa.

Osoite: Raatihuoneenkatu 24

Ravintola Lempi

Toinen suosittu ravintola löytyy Porokylän keskustasta. Ravintola Lempi tarjoaa lounasruokaa arkipäivisin sekä erinomaiset a la carte annokset. Ruokaa löytyy niin pienempään, että suurempaan nälkään, aina hampurilaisista maukkaisiin salaatteihin. Lisäksi ravintolan yhteydessä toimiva Saha pubi viihdyttää vierailijoita.

Osoite: Porokylänkatu 18

Ibon Pizza & Kebab

Kun kaipaat perinteisiä grilliherkkuja, tulee suunnaksi Nurmeksessa ottaa Ibon Pizza & Kebab. Ravintola on paikallisten suosima, eikä suotta! Annokset ovat todella maukkaita ja isoja – nälkä ei jää taatusti kaivelemaan näiden herkkujen jäljiltä.

Osoite: Kaarlonkatu 4

Trattoria Pielinen

Jos kaipaat italialaisia makuelämyksiä kauniissa maisemissa, niin tutustu Trattoria Pielisen tarjontaan. Ravintolan listalta löytyy upeita risottoja ja pasta-annoksia, sekä tietenkin laadukasta pitsaa. Vaihtoehtoja on runsaasti myös perheen pienimmille herkkusuille. Lisäksi etenkin ravintolan viinilista on huomionarvoinen.

Osoite: Tuulentie 10

Nurmes aktiiviteetit

Nurmeksessa pääsee liikkumaan ja harrastamaan todella monipuolisesti. Talvisin pääset testaamaan Nurmeksen latuja kauniissa maisemissa ja kesäisin voit hyödyntää esimerkiksi urheilukentät. Liikkumaan pääsee myös sisätiloissa ja harrastusmahdollisuudet takaavat hyvät vaihtoehdot kaiken ikäisille.

Alla lyhyt katsaus Nurmeksen harrastusmahdollisuuksiin.

Nurmes ladut

Nurmeksen kaupungin latuja ei tarvitse lähteä etsimään kirkonkylää kauemmaksi. Valaistuja latuja löytyy eripituisina todella runsaasti. Hoidettuihin hiihtolatuihin kuuluvat muun muassa:

  • Kotilanvaaranhiihtokeskuksen ladut – 3-5 kilometriä
  • Kartanon kierros – 2,4 kilometriä
  • Hyvärilä-Spa Bomba reitti – 1,8 kilometriä
  • Ellun lenkki – 10 kilometriä
  • Hevoslahti-Haikolan talo reitti – 3,7 kilometriä

Jäähalli ja ulkojäät

Talvella on mahdollista nauttia myös jäähallin harrastusmahdollisuuksista. Jäähallista löytyy yleensä aina yleisiä vuoroja, jolloin kuka vain voi tulla luistelemaan ja pelailemaan katettuun halliin. Yleisövuoroista saa lisätietoja Nurmeksen kotisivuilta.

Ulkojäitä löytyy lisäksi talvisin aina sääolosuhteista riippuen. Ulkojäitä huolletaan muun muassa Porokylän koululla sekä Itäkaupungin kaukalossa Lehtovaarankadulla.

Uimarannat

Nurmeksen kaupungin alueella on peräti 16 uimarantaa, joten pulikointipaikkoja riittää. Taajamasta löytyy seitsemän uimarantaa, loppujen uimarantojen olevan Nurmeksen kunnan kylillä.

Uimaan pääsee muun muassa Nurmeksen satamassa, Hyvärilän nuorisokeskuksessa sekä Bomban kylpylässä.

Kolin kansallispuisto

Nurmeksesta pääsee kätevästi vierailemaan yhteen Suomen kauneimmista kansallispuistoista. Kolin kansallispuistoon on Nurmeksen keskustasta noin tunnin matka autolla.

Kolin kansallispuisto tarjoaa runsaasti harrastusmahdollisuuksia läpi vuoden. Talvisin pääset hiihtämään upeissa maisemissa, kun taas kesäisin voit nauttia vaikkapa lukuisista patikkareiteistä. Vaihtoehtoja riittää koko perheelle.

Koli24 on yksi suuri matkaopas Kolin matkailua varten ja selaamalla sivustoamme pääset hyvin jyvälle mitä kaikkea Kolilla voi kokea. Tutustu matkaoppaidemme kautta myös muihin Nurmeksen lähellä sijaitseviin paikkakuntiin:

Juuka
Lieksa